LAPPAJÄRVI ENSIMMÄISELLÄ VIERAILULLAAN

Kempeleen Kiri saa tänään vastustajan Etelä-Pohjanmaalta, kun vastakkaiseen kiilaan juoksee Lappajärven Veikot. Joukkueet pelaavat kauden kolmannen keskinäisen ottelun. Kempele tarvitsee kipeästi pisteitä illan ottelusta, jotta pudotuspelipaikka saataisiin pidettyä itsellä.

Kempele ja Lappajärvi kohtaavat runkosarjan aikana yhteensä neljä kertaa. Kempele on vieraillut Lappajärvellä jo kahdesti ja nyt on Lappajärven vuoro vierailla Kempeleessä. Toisen vierailun he tekevät runkosarjan viimeisellä kierroksella elokuussa.

Lappajärven Veikot on mielenkiintoinen vastustaja, joka voi hyvänä päivänä ottaa jakson keneltä tahansa, mutta sitten voi seurata romahdus kuten edellisessä pelissä. Lappajärvi pelasi eilen kotonaan Hyvinkäältä vastaan ja hävisi ensimmäisen jakson murskalukemin 1-23. Toinen jakso meni sitten tiukemmin merkeissä, kun juoksut kirjattiin 0-1 Hyvinkäälle. Mielenkiintoista ottelussa oli, että Lappajärvellä ei nähty yhtään kunnaria, vaan kaikki juoksut tulivat yksittäisillä suorituksilla.

Kempele ja Lappajärvi ovat kohdanneet toisensa kaksi kertaa Lappajärven kotistadionilla. Molemmilla kerroilla KeKi poistui voittajana kentältä. Ensimmäinen peli meni selvemmin Kirille, mutta toisesta ottelusta ei irronnut kuin kaksi pistettä. Kempele voitti pari viikkoa sitten kolmostilanteet selvästi, mutta kotijoukkue puolusti takatilannetta hyvin.

Illan ottelussa ratkaisevaksi seikaksi nousee joukkueiden ulkopeli ja räpylöiden tiiviys. Selvää on myös se, että kolmostilanteita tullaan näkemään illan aikana, joten laadukkaiden kotiutuslyöntien merkitys korostuu ratkaisupaikoissa.

Ottelun avausvoitto heitetään klo 18.00. Tervetuloa seuraamaan iloista naispesistä.

Tagit: #muntiimi