Valtteri Kleemola jatkaa kahden vuoden sopimuksella

KeKin ulkopelin tukipilari, Valtteri Kleemola jatkaa KeKissä ainakin seuraavat kaksi vuotta!

kleemola nettijuttu2

Vuosi sitten Kleemolan ajatukset olivat toisaalla: Aivoinfarktista toipuminen oli alkanut, eikä varmuutta pesäpallon jatkamisesta ollut. Talven aikana Kleemola palasi KeKin harjoitusrinkiin ja nosti tehoja viikko viikolta - kroppaa kuunnellen. Odotus palkittiin.

Pitkäksi venynyt kevään harjoituskausi oli monille piinaa, mutta Kleemolan näkökulmasta se mahdollisti paremmat lähtökohdat pelien aloittamiselle. Pitkä takamatka oli kurottu suurelta osin umpeen kevään aikana: 2.7.2020 Kempeleen Kirin numerolla 7 kiilaan juoksi helpottunut mies. Helpottunut siitä, että oli luvannut itselleen taistella pelipaikan KeKin kokoonpanosta, mutta etenkin siitä, että kuntoutuminen oli sujunut ilman takaiskuja. Kleemola oli palannut Superpesikseen vaikean loukkaantumisen jälkeen.

Ja väkevästi palasikin. "Vade" takoi kesän aikana KeKin joukkueesta eniten kunnareita ja todisti olevansa kiistatta joukkueensa johtavia ulkopelaajia sekä ennen kaikkea jatkuva pilke silmäkulmassa oleva joukkuepelaaja. Juuri niitä asioita, minkä takia mies Kempeleeseen alunperin haluttiinkin.

Kulunut kausi oli Kleemolalle toinen KeKissä ja kuudes Superpesistasolla. Ouluun Kleemola on kotiutunut hyvin, kun Pesäpallokentän ulkopuolisetkin asiat ovat tasapainossa.

- KeKissä jatkaminen oli helppo päätös. Oulu on loistava paikka asua ja elämä on täällä mallillaan. Välillä on toki myös ikävä Satakuntaan, Ulvilan Pesä-Veikkojen kasvatti kertoo.

26.7.2020 ViVe KeKi

Pudotuspelipaikan tavoitteeksi asettanut KeKi joutui pettymään runkosarjan päätteeksi. Joukkueen peliesitysten taso on vaihdellut viime vuosina turhan paljon: Maanantaina on saatettu voittaa finaalijoukkue vieraskentällä ja keskiviikkona hävitä sarjajumbolle kotikentällä. Saman ongelman allekirjoittaa myös Kleemola.

- Odotan seuraavilta KeKi-vuosilta menestystä ja hyviä playoff-vääntöjä. Pelikentällä toivon pystyväni pienentämään hyvän ja huonon päivän eroa mahdollisimman pieneksi. Ja tietysti auttaa joukkuetta voittamaan, Kleemola pinnistää.

Jätetään mies rauhaan, syksy kun ei ole otollinen aika kysellä uuden kauden tavoitteita. Niitä ehtii kuitenkin miettiä koko pitkän talven, sen kuuluisan "maailman pisimmän off-seasonin". Sitä ennen Kleemola keskittyy muihin asioihin. Ensimmäiseksi on vietävä nuori Nemo-koira ulos.